Makkoset Savikoskella
Henrikin ja Marian perhe kasvoi Savikoskella viidellä lapsella, vuonna 1877 syntyi Albert, 1879 Uno, 1880 Yrjö, 1882 Laina ja viimeisenä Armas vuonna 1887. Iisalmella syntyneet vanhemmat lapset olivat jo omilla teillään nuorimpien vasta aloitellessa koulun käyntiään.
Karttulan kunnassa käytiin 1800-luvun lopulla kuntakokouksissa kansakoulun perustamisesta silloin tällöin vilkastakin keskustelua. Koulun perustaminen oli tuohon aikaan kunnan harkinnassa. Kauppahuone Rosenius & Seseman tarjoutui auttamaan koulukysymyksessä antamalla vuonna 1882 Savikoskelta kunnalle koulua varten sahan olemassa olon ajaksi kouluhuoneen, opettajalle asunnon sekä vähän maata viljeltäväksi ja ilmaiset polttopuut. Asian ollessa sittemmin kuntakokouksen käsiteltävänä mielipiteet olivat vastaan ja puolesta. ”Ei tarvita kansakoulua” ja ”Ei tässä ruveta herrojen narriksi...”. Kuntakokouksen äänestyksessä myönteinen kanta kuitenkin voitti ja kansakoulu aloitti toimintansa Savikosken mäellä huhtikuussa 1882. Johtokunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin sahanhoitaja Henrik Makkonen.
Kansakoulu ehti toimia Savikoskella vain kauppahuoneen konkurssiin asti vuonna 1886. Tämän jälkeen kunta oli kouluvaikeuksissa ja jopa ilmankin kansakoulua. Uusi kansakoulu saatiin kylälle vasta 1890. Henrikille ja Marialle lasten kouluttaminen oli tärkeätä ja varsinkin nuoremmille tuli tutuksi koulukortteeri Kuopiossa. Iisalmella syntyneitä tyttäriä lukuun ottamatta aikanaan kaikki valmistuivat ylioppilaiksi. Henrikin kuoltua koulunkäynnin järjestämien oli Marialle taloudellisten mahdollisuuksien puolesta erittäin raskasta. Suurena apuna oli vanhin poika Eemil tultuaan Kuopioon asianajajaksi ja avustettua Mammaa taloudellisestikin.
Sen ohella, että Henrik Rosenius & Sesemanin sahanhoitajana joutui hoitamaan monia, pääasiassa puukauppaan liittyviä oikeusjuttuja, hän näyttää olleen ”asioitsija”, joka otti hoitaakseen milloin minkinlaisia karttulalaisten ja muittenkin riita- ym oikeusjuttuja. Olipa hän henkilökohtaisestikin jonkun kerran vastaajana oikeudessa. Sahanhoitajan kauteen kuului myös yhteyden pito puunostajiin ja lauttaajiin eri puolilla Karttulan pitäjää ja kauempanakin, aina Viitasaarta myöten. Sahan työmiehille ja muille sahalle töitä tehneille palkkaa maksettiin luontaistuotteina, lähinnä jauhoina ja suolana. Tämä tapahtui ”lankkulipuilla” (kuiteilla) maakauppiaan kautta, joka piti kauppaansa Mömmölänlahdella Kallaveden rannalla, yli 30 km etäisyydellä Savikoskelta. Näyttää sille, että Henrik hoiti myös Syvänniemellä olleen Rosenius & Sesemanin höyrysahan asioita vähää ennen kuin se teki konkurssin.
Henrikin kuollessa Maria peri Nurkkalan perintötilan n:o 5 Punnonmäen kylässä. Tilan hoito, myllyn pito sekä perheen toimeentulo aiheuttivat Marialle taloudellisia huolia. Marian pyynnöstä tilalla suoritettiin lainan saamista varten katselmus elokuussa 1892. Tilaan kuului tuolloin 35-40 erilaista asuin- ja mutta rakennusta, liiteriä, latoa ja katosta. Lankuista tehty puukattoinen navetta oli pieni, vain 6,5 neliömetriä. Ulkorakennuksista monet olivat huonossa kunnossa. Vanha mylly oli kooltaan 6,5 neliömetriä ja korkeutta sillä oli 5 metriä. Se oli hyvässä kunnossa, mutta sitä käytettiin vain päreitten höyläämiseen. Uusia turbiinimylly oli tehty laudoista pelkkakorsverkille. Rakennus oli kooltaan 10,5 x 7,5 metriä ja 5½ metriä korkea. Myllyssä oli kaksi kiviparia jauhattamista ja ryynin valmistusta varten Siihen kuului myllykamari.
Tilan pellot olivat paikannimen mukaisesti savikkoperäistä mullansekaista savimaata savipohjalla, joissa oli hyvä kasvuvoima tavallisessa hoidossa. Ne oli tarpeen mukaan aidattu ja ojitettu. Kasvussa oli kuusi hehtaaria ruista, kauraa sekä potaattia ja kuusi hehtaaria vehnää ja herneitä. Kesantoa oli myös kuusi hehtaaria ja heinänkylvössä oli seitsemän hehtaaria. Satoa laskettiin ruista 20 hehtolitraa hehtaaria kohti, kauroja 198 hehtolitraa, potaattia 210 hehtolitraa vehnää ja herneitä 6-8 hehtolitraa hehtaaria kohti. Kuuden niityn tuotoksi arvioitiin yhteensä n. 36600 kiloa heiniä, joka juuri riitti tilan eläimille. Perintötilan metsät oli tavallisesti hoidettuja ja karjan laitumet keskinkertaisia.
Tallissa oli kolme hevosta tarpeellisia töitä ja ajoja varten. Lehmiä oli 23, joista 18 lypsävää. Lampaita oli seitsemän ja sikoja viisi. Maitotalous oli järjestetty meijerillä Schwartzin opin mukaan. Maidontuotanto oli n. 18800 litraa vuodessa ja siitä valmistettiin paikan päällä kirnuamalla voita. Sitä arvioitiin saatavaksi 765 kiloa, josta n. 78 % meni myytäväksi.
Tilan hoitamiseen tarvittiin kaksi renkiä ja kaksi piikapalvelijaa, rengin palkan ollessa 150 markkaa ja piikapalvelijan 80 markkaa. Tähän hintaan palkolliset pitivät omat vaateensa. Palkkatason arvioitiin olleen paikkakunnalla tavallista, välillä allekin. Muuta työvoimaa käytettiin heinänleikkuussa ja muissa töissä n. 400 apupäivätyötä. Arviointimiehet laskivat tilan tuloiksi rukiin, kauran, potaattien ja herneitten osalta yhteensä n. 2200 markkaa, voin tuotto oli n. 840 markkaa ja myllyn tulot myös n. 840 markkaa. Lisäksi eräät neidit Meklin olivat saaneet maapalan vuokralle 40 markalla. Kun n. 3850 markan tulosta vähennettiin työvoiman palkat, maantien ylläpitokulut, verot ja vakuutukset sekä rakennusten ja laitteiden ylläpitokulut yhteensä n. 1915 markkaa, tähteeksi jäi n. 1935 markkaa. Katselmuksen perusteella arviomiehet saivat tilan arvoksi (v. 1891) pääoman kuuden prosentin koron mukaan laskettuna 32212 markkaa (v. 2004 n. 720000 mk ja n. 120965 €). Saman vuoden lopulla annetun rasitustodistuksen mukaan koko tila oli kiinnitetty velkojen ja vastuitten vakuudeksi, vanhimman niistä ollessa vuokrakontrahti Kauppahuone Paul Wahl & kumppaneille vuodelta 1862.
Eemil juristina oli taloudellisissa kysymyksissä Mammalle ensiarvoisena apuna. Ellen- tytär opiskeli Mustialan maamiesopistossa ja valmistui aluksi meijerialalle. Hän yritti innostuneilla neuvoillaan saada Savikosken karjanhoidon tuottavaksi ja ”haikaili” jopa meijeristäkin (olihan siihen Henrik hakenut luvan). Tämä Ellenin apu olikin ainoita, joita lapset Marialle käytännössä pystyivät antamaan sahan- ja myllynpidon tai karjanhoidon kannalta. Lasten vartuttua ja muutettua pois paikkakunnalta he loma-aikoinaan niin jouluna, pääsiäisenä ja etenkin kesällä palasivat mielellään Mamman luokse ”Mummilan mäelle”. Henrikin kuoltua oli vanhemmille lapsille tunnusomaista huolehtiminen Mammasta ja ”lapsista”, kuten nämä nuorempia sisaruksiaan nimittivät. Myöhemmin siihen osallistuivat myös vanhimpien lasten aviopuolisot. Maria kuoli Helsingissä ollessaan 22.4.1918 ja hänet haudattiin Hietaniemeen, kun meneillään olleen vapaussodan vuoksi hänen kuljetusta Karttulaan ei voitu järjestää (kuolinsyyksi on merkitty syöpä, halpaus). Elämästä Savikoskella on historiallista kerrottavaa enemmältikin – mutta eri kerralla.