Hallitus tiedottaa

15.10.2021

Sukutapaaminen  

Sääntöjen mukaan sukuseuran tulee järjestää vuosikokous kolmen vuoden välein. Jäsenten pyynnöstä on lisäksi vakiintunut tapa järjestää välivuosinakin erilaisia sukutapaamisia. Pandemiatilanteen johdosta sukuseuran hallitus on kuitenkin päättänyt peruuttaa sukutapaamisen tältä vuodelta. Lohdutuksesksi julkaisimme tänä vuonna sukulehden tavallista aikaisemmin.

Sukulehti Savikosken Kuohuja 2021 on ilmestynyt!

Korjaus sukukirjaan

Saamiemme tietojen mukaan sukukirjamme Kerimäen Makkosia taulussa 326 lienee "väärä Makkonen". Koska sukukirjan taulut no:sta 264 eteenpäin käsittelevät Henrik Makkosen isoisän isän (taulu 2) sisarusten jälkeläisiä, ko. virheellä ei ole suoranaisia vaikutuksia meidän sukuhaaraamme eli Henrik ja Maria Makkkosen jälkeläisiin.

Stipendi

Sukuseura antoi 100 euron kannustusstipendin Kissakuusen koulun oppilaalle Viivi Saastamoiselle.

Laina Kivisen hauta

Hietaniemen Uusi Hautausmaa
Kortteli 14 - linja 8 -n:o 188
Laina Kivinen (1882 - 1940)

Laina Kivinen oli Henrik ja Maria Makkosen toiseksi nuorin lapsi, tyttäristä nuorin. Hänet on haudattu poikansa Päivö Johanneksen (1906 - 1942) kanssa Helsingin Hietaniemen uuteen hautausmaahan.
Hauta on sukuseuran ylläpitämä. Koska Laina Kivisellä ei ole suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa sukulaisia, hautaan saa haudata Laina Kivisen sisarukset sekä heidän lapsensa. Lisäksi saa haudata näiden henkilöiden puolisoita sekä heidän jälkeläisiään.